Suosi suomalaista - kotimainen radio

huhtikuu 2012 ‐ elokuu 2013
Arkistoitu

Näyttely kertoi suomalaisen radion tiestä harvinaisesta statushyödykkeestä joka kodin sisustusesineeksi. Radiotekniikan kehitysaskeleet näkyivät radion muotoilussa samalla kun radioita pyrittiin muotoilemaan joka kodin sisustukseen sopiviksi. Kauniit kotimaiset jalopuiset radiot toimivat edelleen kodeissa nostalgisina muistoina ajasta, jolloin suomalainen radioteollisuus oli vielä voimissaan. 

Suomalainen radioteollisuus otti ensimmäiset askeleensa 1920-luvulla. Sen  syntypaikkoja olivat kauppojen takahuoneet, joissa innokkaat radioharrastajat kokosivat radiovastaanottimia tai myivät ulkomaisia vastaanottimia. Radiomuotoilu oli pitkään tekniikan sanelemaa, joskin esikuvia haettiin myös ulkomaisten valmistajien malleista. Kotimaisia radioita markkinoitiin mainoslauseella ”Suomessa tehty Suomea varten”.

Putkiradioiden valtakaudella radioinnostus laajeni koko kansan keskuuteen. Radiovastaanottimien koko suureni radioputkitekniikan takia samalla kun radiosta tuli näkyvä sisustuselementti suomalaiseen olohuoneeseen. Käsite matkaradio sai alkunsa kun radioiden koko pieneni uuden transistoritekniikan ansiosta. Radiokuuntelijat pystyivät kuuntelemaan suosikkiohjelmiaan nyt myös kesämökillä ja autossa. Suomalaisten radiotehtaiden toiminta kuitenkin hiipui, ja 1980-luvulle tultaessa tehtaat olivat yksi toisensa jälkeen lopettaneet toimintansa. Vaikka varsinainen radiolaitteiden valmistus on Suomesta loppunut, suomalaisten muotoilijoiden käsissä radio elää yhä. Esimerkiksi Mikael Silvannon suunnittelemassa Radio 08:ssa radion tärkein toiminto, kanavien viritys, on päässyt keskeiseksi osaksi esineen muotoilua.